Absolution

Absolution – Creative Apothecary

Absolution on pariisilainen hoitolasarja, jonka perustajalla Isabelle Carronilla on vuosien kokemus mainos- ja graafiselta alalta. Absolution henkiikin jo pelkällä visuaalisuudellaan tinkimättömyyttä, omaperäisyyttä, vahvaa näkemystä ja itsevarmuutta.

Absolutionin designin ydin on ehdottomasti pakkauksissa – ja siinä, mitä tällä uniikilla pakkausmetodilla halutaan viestiä. Ideana on, että voiteita ja seerumeita sekoitellaan itse, jotta tuotteista saadaan kootuksi mahdollisimman räätälöity kokonaisuus. Pakkausmenetelmät tukevat tätä räätälöintiajatusta niin nerokkaasti, että tuotteiden käyttö saa hymyilemään kerta toisensa jälkeen. Kahta samanlaista ihoa ei ole, eikä kahta samanlaista päivää, siksi Absolution tarjoaa mittatilaustuotteiden kokonaisuutta, joka on made to measure. Absolution on kokonaisuudessaan unisex eli sarja sopii niin naisille kuin miehillekin. Tuoksut ovat puhtaita ja tulevatkin suoraan käytetyistä raaka-aineista.

Kaikissa tuotteissa on hyvin korkeat luomupitoisuudet ja raaka-aineissa hyödynntetään maailman ravinnerikkaimpia kasviöljyjä ja -uutteita ja useat tuotteet ovatkin höystetty superfoodeilla.

Absolutionia myydään maailmanlaajuisesti mutta vain tarkoin valituissa, laadukkaissa myyntipisteissä. Kuuluisien Absolution-addiktien joukkoon kuuluvat meidän lisäksemme myös muun muassa Vanessa Paradis, Johnny Depp, Brooke Shields ja Keira Knightley.

Absolution on hoitolasarja ja myös Jolie span valinta. Jos sinulla on hoitola tai laadukas myymälä ja olet kiinnostunut Absolutionin jälleenmyynnistä, ota meihin yhteyttä distribution(at)jolie.fi.

Näytetään tuotteet 31-38 / 38

Absolution Le Soin Regard -Virkistävä Silmänympärysvoide

Hinta
39,60
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Absolution La Solution + Energie -Elvyttävä Seerumi

Hinta
61,00
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Absolution La Solution + Éclat -Kirkastava Seerumi

Hinta
57,00
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Absolution La Solution + Controle -Puhdistava Seerumi

Hinta
53,90
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Absolution La Solution + Anti-Age -Kiinteyttävä Seerumi

Hinta
76,00
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Absolution La Crème de l'Homme -Kevyt Päivävoide

Hinta
62,00
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Absolution La Crème du Jour -Kosteuttava Päivävoide

Hinta
62,00
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Varastossa

Lisää ostoskoriin

Absolution La Crème du Soir -Uudistava Yövoide

Hinta
66,00
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Varastossa

Lisää ostoskoriin